Näpsäkkäitten toiminta on ollut pätevää ja taidollista ilman minua. Myös kirjoitteluni on jäänyt vähiin. Minulla on ihana syy kaikkiin kiireisiini.Tammikuun 28. päivä syntyi pieni tyttö Emilian perheeseen. Hän on ollut viikon verran maailmassa ja nyt tuntuu, että arki alkaa sujua. Viime tiistaina pääsin jälleen mukaan Näpsäkkäitten kerhoon. Joukkomme on kasvanut koko ajan, eilen meitä oli läsnä 23 henkeä. Kahden aikaan iltapäivällä joukkomme täydentyi seurakunnan lähetyspiirillä. Lähetyspappi Tarja Seppänen kertoi kuvin vierailustaan Senegalissa. Oli hauska nähdä kuvia iloisista nauravista lapsista ja kauniisti pukeutuneista ylväsryhtisistä naisista. Ystävällisyys, kiireettömyys oman työn arvostus ja siitä saatu ilo, ateriayhteys välittyivät meille Senegalin kuvista. Samoja asioita yritämme tavoitella Näpsäköissä. Neuleita valmistuu uskomattoman paljon, mutta tärkeää on myös yhdessäolomme ja yhteinen puuhailumme kun katamme pöydän tilaisuuden aluksi yhdessä. Toiset hakevat esille lankalaatikot ja lopussa taas yhdessä korjaamme kaikki paikoilleen.

Viime tiistaina oli myös Emilia mukanani. Lauloimme päivähartaudessa virren Jumalan kämmenellä. Emilia seisoi tuolilla ja näytti meille mallia kuinka sen voi leikkiä. Iloinen lapsi on lahja ja aarre, olen kiitollinen, että voin hoitaa lapsenlapsiani päivittäin, vaikka se monesti viekin mummosta mehut.