Tänään Näpsäkkäät kokoontuivat ilman minua. Toki kyselin illalla Marjatalta, kuinka iltapäivä oli sujunut. Jälleen oli paikalla ollut 20 näpsäkkää. Tänään oli nautittu myös taiteesta, sillä Sirkku oli käväissyt lausumassa runoja. Valmiita neuleita oli taas tullut hurjasti ja myöskin villatakkeja inkerinmummoille.

Minun päiväni kului vauhdikkaasti ja vaiheikkaasti tyttären perheessä. Viime viikon hiihtoloman vuoksi oli TV7 nettikaupan tavarantoimituksia rästissä ja siksi en päässyt harrastamaan omiani. Tiistai- iltapäivä rauhallisten aikuisten kanssa on minulle hyvin virkistävä asia. Se on huomattavasti erilainen kuin päiväni tänään pikkunäpsäköiden kanssa. Menin aamulla yhdeksän aikoihin mummon hommiin ja iloiset lapset juoksivat eteiseen vastaan. Sain heti tilauksen aamupuurosta, 2 vuotias Ilari halusi tavallista kaurapuuroa mutta Emilia 5 v. on ihastunut suklaapuuroon. Siispä vain kahteen kattilaan eri seokset kiehumaan ja sitten puurot lautaselle. Onneksi " Anni vauva" 3 viikkoa vanhana on äidin maitoruokinnassa ja hän on muutenkin oloonsa tyytyväinen. Kymmenen aikaan saapui kirjaedustaja, jolle lupasin keittää kahvit. Emilia auttoi voileipien valmistuksessa ja leikkasi ITSE isolla veitsellä suklaakakun viipaleiksi. Siinä hötäkässä yksi kakkuviipale putosi lattialle ja touhuamme tarkkaileva lapinporokoira ( joka on oikein laumaa vahtimaan jalostettu rotu) söi sen nopsasti suuhunsa. Veimme loput kakut ja leipätarjottimen alakertaan edustajalle ja äidille.

Sitten ryhdyin houkuttelemaan lapsia ulos. Kaksivuotias on innokas ulos lähtijä ja tänään myös isosisko puki haalarit vauhdilla, sillä otimme myös koiran ulkoilemaan. Autoin lapset ulos ja vein kahvit alakertaan ja sitten menin itsekin pihalle haaveillen kahvista ja suklaakakusta. Ulkona oli hieno ilma, aurinko lämmitti ja linnut elämöivät. Koira juoksi vauhdikkaasti pallon perässä, kun heittelimme sitä lasten kanssa. Emilia rakensi muurahaiselle pesää oksista ja heinistä ja Ilari koputteli lumikokkareita, joita oli sentään vielä hiukan jäljellä.

Kun sain lapset ja koiran sisälle, oli edustajakin lähtenyt ja ajattelin yhä sitä kahvihetkeä suklaakakkuineen. Pikkumiehellä oli kuitenkin tullut isompi hätä vaippoihin ja se piti ensiksi putsata pois. Sillä aikaa ei koirakaan ollut toimettomana vaan kipaisi alakertaan ja ehti matalalta sohvapöydältä syödä kaikki kakut ja leivät, yhtä lukuun ottamatta. Olisi sekin mahtunut mutta siinä kohtaa emäntä kiljaisi ja leipä jäi yksinäisenä tarjottimelle. Telkesin koiran rangaistukseksi toiseen huoneeseen. Luulen kuitenkin, että se makoili tyytyväisenä kun vatsa oli täynnä herkkuja.Lisäksi se oli juoksemisesta hyvällä mielellä ja kun se sai olla lapsilta rauhassa ei se varmaan käsittänyt kärsivänsä eristystuomiota.

Pikkuveljen päiväunien aikana pakkasimme Emilian kanssa 70 kirjaa. Emilia liimasi osoitetarrat ja minä laitoin kirjat kuoriin. Melkein loppuun asti hän jaksoi, mutta sitten hän alkoi tehdä kokeita kuinka tarra osuu oikeaan kohtaan silmät kiinni liimaten. Silloin ehdotin elokuvan katsomista ja pientä sohvalla lepäämistä. Onneksi pappakin tuli ja sitten alkoi taas yhteinen majan rakentaminen. Siihen tarvittiin kaikki sateenvarjot ja päiväpeitot ja muut mahdolliset kankaat. Vaaleansininen neuletakkini jäi sinne taivaan virkaa hoitamaan ja reppuani jouduin lähdön hetkellä etsimään, koska se oli yhden aukon tukkeena.

Pois lähtemisemme on aina yhtä traaginen. "Eiii vielä, vielä on leikit kesken!" Papan kanssa viisi tuntia leikkimistä ei ole riittävästi, eikä lohduttaminen sillä, että huomenna taas tavataan, auta yhtään. Kuitenkin kyyneleet ja vaikerrus loppuvat aika pikaisesti, kun ovi on sulkeutunut. Lapselle maailma on kiinnostava paikka ja hetken päästä jo uudet leikit ja jutut valtaavat mielen ja ajatukset. Siitä kannattaa ottaa mallia meidän aikuisten, joilla on taipumus miettiä ja pohtia ja arvailla menneitä. Rohkeasti vain uutta päivää kohti!