1459787.jpg

Lauantaina 12.4. kävimme päivämatkalla Viipurissa, pääkohteena oli lastenkoti, joka on 60 lapsen koti. Saimme sydämellisen vastaanoton. Kodin pienimmät lapset esittivät meille taitavasti ja innolla monta laululeikkiä. Lopuksi heille jaettiin suklaanamit ja Reijo otti yhteiskuvan heistä. Vieno Viitakare on lasten ympäröimänä. Vieno kertoi, että näistä vierailuista saa aina uutta voimaa, jolla jaksaa taas ryhtyä suunnittelemaan uutta avustusmatkaa.

 

1459858.jpg

Lapsilla on hiiripanta päässä, sillä he esittivät leikin, jossa hiiret juhlivat kun kissa oli poissa. Kodissa on töissä kaksi musiikin opettajaa ja musiikin arvostus näkyi ja kuului taitavana ohjelmistona. Isommat kouluikäiset lapset olivat päiväretkellä. Saimme vain kuulla kertomuksia heidän taidoistaan.

1459814.jpg 1459807.jpg

15 lapsen makuuhuoneessa on 15 sänkyä. Pienille taiteilijoille maistui ruoka esityksen jälkeen.

1459912.jpg

1459798.jpg

Näpsäkkäät näpit: Marjatta, Kaija, Vieno, Sylvi ja Marjatta ostoksilla lankakaupassa ja Viipurin kauppahallissa. Kauppahallin myyjien aktiivisuus tuntui vähän kiusalliselta kun ei ole tottunut sellaiseen palvelualttiuteen. Vienon silmät tavoittivat siellä eräässä nurkkauksessa mummon, joka laski kourassaan olevia vähäisiä lanttejaan. Tulkin avulla hän selvitti, mitä mummo olisi halunnut ostaa, sillä hän oli leipäkaupan edustalla. Tällä kerralla hänen ostoksilleen löytyi rahoittaja ja päivän tarpeet tuli hankittua.

1459802.jpg

Kalamummot istuvat joka päivä samassa paikassa myymässä kalaa. Lokakuussa näimme heidän "kalatiskillään" pieniä haukia. Lauantaina oli myynnissä kuivattua kalaa. Keskimmäisestä mummosta Vieno tiesi kertoa, että hän kouluttaa lastenlastaan ja siksi hänellekin annettiin pieni avustus. Vienolla ei näytä olevan mitään ongelmia antamisen kanssa. Hän ei näytä pohtivan, aiheuttaako hän antamisellaan jonkun maailmankatastrofin tai diakonaalisen ongelman.