Vanha joululaulu metsänväen jouluriemusta on tullut meillä ihan toteutetuksi näin adventin aikaan. Meillä on ollut pari viikkoa pieni Wilma-koira. Se on aika eläväinen, terävähampainen ja määrätietoinen pakkaus. Kun pienten lauma oli päivän yhdessä meillä hoidossa oli sellainen vilinä, että ei mummo meinannut pysyä vauhdissa mukana. Anni, joka on juuri konttaamisvaiheessa, ei voi olla yhtä aikaa pennun kanssa lattialla. Hän menee koiran vesikupille ja vessana toimiville sanomalehdille.

Toisaalta myös Wilma on kiinnostunut pienestä mönkijästä ja kokeilee hampaillaan, millainen ääni siitä lähtee.Syöttötuolissa istuessaan Anni tiputteli reilusti joululimppua lattialle, joka sitten juuttui alla odottelevan koiranpennun kurkkuun ja sain sormilla kaivella sitä pois. Wilma sai myös aika yllätyksen pöydän alla odotellessaan kun Anni kaatoi Ilarin appelsiinimehun ja se tippui alas Wilman päälle.

Ilalari pärjäili parhaiten pennun kanssa. Jostain ihmeellisestä syystä Wilma ei halunnut ollenkaan kokeilla hampaitaan Ilariin, vaan he makoilivat yhdessä lattialla. Emilia isosisko taas oli oikein inspiroiva, koska hän juoksi ja heilutteli käsiään ja kiljahteli naisellisesti ja hyppi sohvan päälle turvaan.

Tästä pikkupedosta on tullut sellainen ohjelmanumero, että ei ole ollut pienintäkään aikomusta ottaa kutimia esille. Pienelle koiralle lankakerä olisi mahdottoman suuri kiusaus. Tai ei se olisi kiusaus vaan juuri sopiva lelu, joka olisi hetkessä peräkamarissa asti.

Tällainen pentu on todellisuudessa oikea harminkappale mutta tässä on tapahtunut sama ilmiö kuin vauvojen kohdalla. Oma penturiiviö näyttää maailman suloisimmalta otukselta ja se on selvästi hyvin viisas ja lupaava yksilö, kunhan sitä " pikkuisen" kouluttaa.