Matkustin viikolla Pendolinolla Seinäjoelta Tikkurilaan. Juna kulki huimaa vauhtia, matkani omalta paikalta kahvilavaunuun ja takaisin oli hoipertelevaa. Tuntui, että junassa "mittari näytti kahtasataa" kuten lastenlorussa ja maisemat vain vilistivät ikkunan takana. Suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin tekivät matkaseuralaiseni. Istuin kolmen tyylikkään herrasmiehen piirittämänä ikkunapaikalla. Herroilla oli nykyaikaiset tietokoneet " läppärit" edessään pöydällä ja katse oli tarkkaavainen, ruutuun suunnattu. Minä tunsin itseni oikein museoitavaksi mummoksi siinä seurueessa kutoessani punaista tilkkupeittotilkkua. Katselin ulkona avautuvia peltomaisemia ja mietin, kuinka vain 50 vuotta sitten siellä ovat isät kyntäneet hevosilla. Miten on mahdollista, että tämä hurja vauhti tuokin vain lisää kiirettä? Tikkurilassa toivotin herroille hyvää Kalevalanpäivää ja pitäkäähän maailmaa pystyssä. He hymyilivät ystävällisesti minulle.Ehkäpä heillekin tuli mummoikävä ja muistivat soittaa illalla omalle mummolleen. Kiva, että saamme olla omanlaisiamme, mummoja tai tekniikan neroja.