Oli taas ihanaa olla mukana näpsäkkäissä kahden viikon tauon jälkeen. Otin Emilian mukaani, koska hän lupasi ja vannoi jaksavansa kävellä perille asti. Matka sujuikin yllättävän hyvin vaikka oli aika talvinen lumituisku; ei siis lainkaan tälle talvelle ominainen sää. Vanhaan aikaan sanottiin: "Maaliskuu maata näyttää, tiet tukkii, ojat täyttää". Se kai on yhä voimassa oleva sanonta ilmaston lämpenemisestä huolimatta. Kun saavuimme Vanhan kirkon saliin, oli Marjatta  keittänyt kahvit ja kattanut pöydän kauniisti ja iloinen joukko ahkeria naisia oli jo kutomassa. Tänään oli myös kaksi miespuolista jäsentä hetken kanssamme. Ennen päivähartautta kysyin Jussilta, meidä kannustajaltamme:" Missä Hellu on?" Helena ( Hellu) Jussin vaimo on meidän vakituinen virren aloittajamme ja siksi hänen puuttumisensa huoletti minua.. Jussi vastasi: "Se on luitaan katkomassa, luistelemassa lapsenlapsen kanssa." Aika hurjapäinen mummo, kauhistelimme me muut!

Saimme tänään joukkoomme myös uuden näppäräsormisen Päivin. Hänen kahvipusseista korinpunontatekniikalla tekemäänsä hienoa kassia ihastelimme joukolla. Lupasimme myös juoda kovasti kahvia ja tuoda hänelle vastaisuudessa kaikki tyhjät kahvipussit.

Emilia ilostutti meitä jutuillaan ja esitti jokaiselle yksityisesti sormileikin " Missä on peukalo, missä on peukalo, täällähän minä. Mitä sulle kuuluu? Juostaan pois, juostaan pois." Se olisi sopiva näpsäkkäitten näppien tunnuslauluksi.

Marjatta kertoi matkastaan Vienon kammarille. He veivät pari viikkoa sitten miehensä kanssa kuorman tavaraa Vienolle. Pari kassillista oli käytöstä luovutettuja villatakkeja inkeriläisille mummoille mutta myös näpsäkkäitten tekemistä neuleista tuli taas komea lista. Matkaan lähti 19.2 seuraavat tavarat: 27 lapaset, 58 sukat, 4 vauvannuttua ja 1 setti ( nuttu, sukat, myssy, lapaset ), 2 vauvan myssyä, 1 lapsen villapaita, 7 pipoa, 4 kaulahuivia.

Vieno oli esitellyt kammarin toimintaa ja näyttänyt kuinka heillä kirjataan kaikki tavarat ja talletetaan tieto, minne kohteisiin ne on lähetetty. Vienolla on hommat hanskassa, voimme neuloa luottavaisina ajatellen, joku saa nämä kätteni työt, jollekin ne tuovat lämpöä ja iloa. Näpsäköinti on mainio harrastus!