Viime tiistaina aamulla suunnittelimme Emilian kanssa tarkasti ohjelmaa Näpsäkkäissä näpeissä. Emilia suunnitteli pitävänsä puheen, jossa hän ehdottaa, että Näpsäkkäät näpit kokoontuisivat kaksi kertaa viikossa. ( Minulle hän sanoi perusteluksi, katsos, sillä lailla katulapset saisivat enemmän vaatteita)Todellinen syy taisi olla kuitenkin se, että hänen mielestään Näpsäkkäissä on hauskempaa kuin kotona. On varmasti hienoa, kun saa esiintyä ja seurustella parinkymmenen mukavan ihmisen kanssa. Oikeastaan minustakin on hauskempaa ja helpompaa olla Näpsäkkäissä kuin kotona. Ehkä todella ehdotammekin sitä ensi kerralla! Karu totuus on kuitenkin, että kokoontumisia on enää 3 kertaa ja sitten on kesätauko.

Meidän suunnitelmiimme tuli kuitenkin yllättävä käänne, eikä näpsäköinnistä tullut mitään. Puolen päivän aikoihin olin alakerrassa lajittelemassa pyykkiä ja Ilari istui kierreportaitten puolessa välissä. Äkkiä hän syöksyikin sieltä alas pää edellä. Minä ehdin vain kauhistua ja ottaa syliin alaportaalle takertuneen pikkumiehen. Verta tuli suusta kovasti, mutta muuten oli poika ulkoisesti ehjä. Yksi pikkuhammas irtosi lattialle ja kaksi oli melkein irti suussa. Hammaslääkäri poisti ne iltapäivällä ja alaleukaan jäi iso rako kun puuttuu kulmahammas ja pari sen kaveria. Silti on mielessä kiitollisuus, onneksi ei käynyt pahemmin!

Sillä välin kun äiti ja Ilari olivat lääkärissä me Emilian kanssa hoidimme Anni-vauvaa. Marjatta ja toinen Marjatta hoitivat Näpsäkät näpit tarjoilun ja päivähartauden Ilari sai palkinnoksi urhoollisuudestaan ison kauhakuormaajan ja peräkärryn. Hän söi ensiksi paistettuja perunoita ( irtonaisten hampaitten kanssa ei ruka- aikana voinut syödä mitään) ja sitten jäätelöannoksen ja lähti hiekkalaatikolle kokeilemaan uutta konettaan. Lapset ovat lujia, myös mieleltään. Aikuinen olisi tarvinnut kolmen hampaan menetyksen jälkeen varmasti buranaa ja vuodelepoa. Ilari joutui luopumaan myös lohduttavasta tutista, koska suu on kipeä.

Minulla on pari päivää ollut sellainen "ei saa juosta, hyppiä, kiivetä, töniä tuuppia, riehua "ajatus päällimmäisenä. Toivottavasti se menee kohta ohi. Eilen kauhistuin, kun Emilia oli rakentanut matolla pötköttävän Anni-vauvan päälle sateenvarjosta ja huiveista majan. Minusta tuntui, että joku piikki voi puhkaista silmät. Ei siinä oikeasti mitään vaaraa ollut mutta kyllä enkeleitä tarvitaan. Ei riitä mummon näpit eikä toimi jalat tarpeeksi nopeasti yksin suojelemaan vaaroilta.